Pensselisetä on kyllä hauska. Niilin hanhet -biisin saa aitona soittoäänenä kännykkään mm. Jambalta.
Niilin hanhet -soittoääni tästä linkistä.
Youtubessa on suosittu video, katsojia jo yli 2 miljoonaa!… ♥♥♥ jatkuu ♥♥♥
Norjan Euroviisuvoittaja Alexandr Rybak on aika ihQ. Latasin Fairytale-kappaleen kännykkään, jossa se saa nyt soida vähän aikaa. Parhaimmillaan laulu on kuitenkin tietokoneella soitettuna. Biisi teki muuten euroviisuhistoriaa, kun se sai 387 pistettä – melkoisen yksimielinen “päätös” siis eurooppalaisilta.
Tässä vielä video Youtubesta… ♥♥♥ jatkuu ♥♥♥
Koomikko ja vatsastapuhuja Jeff Dunhamin Suomen keikka lähestyy. Jenkeissä suuren suosion saanut Dunham esiintyy Helsingin jäähallissa 12. huhtikuuta. Kaverin suosituin hahmo on kuollut terroristi Achmed the Dead Terrorist. Youtubessa sen videota on katsottu 85 miljoonaa kertaa, joten se lukeutuu yhdeksi Youtuben kaikkien aikojen suosituimmista videoista. Achmedilla on melko hauskoja toistoja. Muita hahmoja ovat mm… ♥♥♥ jatkuu ♥♥♥
Tilasin Jambalta todella hauskan näytönsäästäjän, joka vaihtuu kellonajan mukaan. Hyvä idea, jossa ei kuitenkaan ole paljon järkeä, jos omistaa simpukkamallisen puhelimen… Näitä taustoja kutsutaan nimellä “Elävät taustakuvat”. Yleisin idea on se, että ruudulla oleva kuva muuttuu akun latauksen mukaan, esimerkiksi kukka kuihtuu tai lumiukko sulaa, kun akun virta on alhaalla.
Elävät taustat toimivat näissä puhelimissa:
LG… ♥♥♥ jatkuu ♥♥♥
Jamban aitojen soittareiden kärkipaikalle on noussut Schnuffel-kappale Pupubileet, joka on suomennos saksalaisesta Häschenparty-biisistä (engl. versio Bunny Party). Sanoitus “Yy kaa koo nee pupu tulee” ei aivan toimi niin hyvin kuin alkuperäisversiossa, mutta joka tapauksessa luvassa on taattua Schnuffel-meininkiä.
Tässä linkit Youtube-videoihin (liittäminen suoraan mun blogiin ei onnistunut)
Youtube-video (Pupubileet)
Youtube-video Häschenparty
Youtube-video Schnuffel
En tiedä kuinka moni fanittaa Pete Parkkosta, mutta tässä nyt tietoa Peten keikoista ensi vuonna. Pete on mukana Idols-finalistien “Idoleita ja tähtiä 2009″ -kiertueessa, joka vierailee seitsemällä paikkakunnalla tammi- ja helmikuussa. Mukana on kaikki seitsemän finalistia – myös tietenkin Kalle – sekä “yllätysvieraita”.
16.01.2009
Muista lähettää jouluaiheinen kuvaviesti sukulaisille ja kavereille! Löysin netistä hyviä tilauspaikkoja, joista voi tilata puhelimeen värillisiä taustakuvia ja sitten lähettää ne edelleen mms-viestinä.
Buumi.net joulun kuvaviestit
Buumin kuvia voi tilata yksittäin ilman kuukausimaksua. Värillisissä taustakuvissa on mm. hyvän joulun toivotuksia ja hauskoja joulupukkikuvia.
Jamban joulu
Jambasta löytyy myös hyviä kuvia puhelimeen. Joulukuvissa on myös muutama Schnuffel-kuva
Kännykässäni on soinut Anna Abreun ja Snuffelin eri biisit tiuhaan tahtiin, joten vaihtelun vuoksi oli aika kokeilla jotain muuta. IMO Kate Perry on aika OK, joten tilasin buuminetistä uuden Hot N Cold -biisin.
Se saa nyt soida vähän aikaa… ♥♥♥ jatkuu ♥♥♥
Olen hakenut kännykkään viime aikoina jouluaiheisia soittoääniä ja taustakuvia aitoon tunnelmaan pääsemiseksi.
Tässä paikkoja, joista voi tilata jouluaiheisia soittareita:
Jamba
Buumi.net - täältä löytyy myös Jope Ruonansuun hauskat jouluntoivotukset.
MTV3.fi soittarit
Elisa mobiili
Lista jatkuu pian… ♥♥♥ jatkuu ♥♥♥
Schnuffelilta on tullut kokonaan uusi kappale Christmas Song. Biisin voi ladata sekä aitona soittoäänenä että kokonaisena versiona ainakin Jambasta.
Kappaleen saksankielinen versio löytyy uudelta Winterwunderland-albumilta. Saksan Jamban aitojen soittoäänten TOP-listalla ‘Schnuffels Weihnachtslied’ on kirjoitushetkellä viidentenä… ♥♥♥ jatkuu ♥♥♥